Makuualusta eristää kylmän maan

Makuupussin pakkaskestävyyttä kehutaan nykyisin aivan estoitta. Kaupat ja valmistajatkin ovat lähteneet kilpalaulantaan ja ylistävät tuotteittensa ominaisuuksia. Onneksi makuupussien ominaisuuksia mitataan ja ne ilmoitetaan standardin mukaan, joten hurjia ylilyöntejä ei laatumerkkien pusseissa juuri ole. Silti monille käyttäjille tulee yllätyksenä, että lämpimäksi uskotussa pussissa palelee.

Vaikka tietoa olisi tarjolla, ja myyjätkin kaupoissa asiasta muistuttavat, jää makuualusta usein riittämättömälle huomiolle. On nimittäin ratkaisevan tärkeää miettiä, miten maasta hohkaava kylmyys saadaan eristettyä ja myös tehdä sen eteen jotain. Paraskaan pussi ei pidä nukkujaa lämpimänä, jos maan ja kehon välissä ei ole kunnollista kerrosta eristystä. Kaupasta voi hankkia makuupussin ohella myös erilaisia makuualustoja. Valitettavasti niissä säästetään ja valitaan se edullisin. Ikävän usein näkee esimerkiksi lapsia retkellä, joille vanhemmat ovat pakanneet jumppa-alustan patjaksi. Siinä on toimittu täysin väärin.

Asiaan ei kannata suhtautua olankohautuksella. Sillä nukutaan sitten suoraan maan päällä tai puisen alustan päällä, eristyksen tarve on lähes samanlainen. Kehoon hiipii altapäin uskomattomasti kylmyyttä, mikä täytyy pitää loitolla. Pehmeys ei ole se juttu, vaan eristävyys. Alustahan ei itse lämmitä, vaan siinä täytyy olla riittävästi ilmaa. Ilma eristää ja estää kylmää kulkeutumasta nukkujan kehoon.

Nuotiolla nukuttaessa kannattaa laittaa kipinöintiä kestävä alusta päällimmäiseksi.

Ihan ne edullisimmat perusalustat painuvat kasaan nukkujan alla, eivätkä eristä yhtään. Kesäkelillä ne just menevät, mutta nyt syksyllä, talven kolkutellessa ovella, niitä ei kannata ulkoiluttaa lainkaan. Vankempi solumuovialusta onkin jo paljon parempi hankinta, jolla pärjää pitkälle. Satunnaisiin kylmiin keleihin näppärä käyttäjä ottaa kaksi makuualustaa. Tuplasti eristävyyttä, mutta myös tuplasti painoa. Eli lämpimällä kelillä riittää kun kuskaa vain yhtä.

Markkinoilla olevien ilma-alustojen haarukka on laaja. Ihan kevyt alusta käsittää vain ohuet kangaskuoret, jotka puhkutaan täyteen ilmaa. Tuhdeimmissa on eristematto sisällä tai huippumalleissa untuvaa. Itsetäyttyvissä on sisällä pehmeää eristettä, mutta näitäkin on ihan ohkaisesta kesäversiosta paksuun, aina arktisia olosuhteita varten valmistettuihin. Näistä kyllä löytyy vaativallekin käyttäjälle pehmoinen ja eristävä peti.

Talvikäyttöön tarkoitetun ilmatäytteisen makuualustan sisällä oleva eristekerros (demo, ei oikea alusta)

Konstit käyttöön, kun yksi alusta ei riitä

Aina ei huippueristetty ilma-alustakaan ole käytännöllinen. Esimerkiksi tulilla nukuttaessa pienet kipinät saattavat rei’ittää laadukkaankin makuualustan. Siksi monet laavuilla ja louteilla yöpyjät suosivat kahta alustaa. Kun ilmatäytteisen laittaa alle ja solumuovialustan sen päälle, saadaan hyvä peti. Muovipintainen ilma-alusta on silloin sopivasti suojassa kipinöiltä, mutta mukana antamassa lisäeristystä nukkujalle.

Avaruushuovan käyttäminen nukkujan alla on usein kuultu konsti eristykseen ja lisälämpöön. Hopeisen puolen väitetään heijastavan kehosta haihtuva lämpö takaisin ja siten lisäävän makuualustan eristystä. Useastakin asiantuntijalähteestä kuitenkin kerrotaan, että hopeisen puolen päällä maatessa, aluminisointi ennemminkin siirtää (johtaa) kehon lämpöä sivulle, kuin heijastaa sitä takaisin. Heijastusvaikutus on ihan samaa luokkaa kuin tavallisella muovilla, esimerkiksi kevytpeitteellä. Tunne lämpövaikutuksesta johtuu siitä, ettei kehosta haihtuva kosteus pääse poistumaan, vaan jää nukkujan ja kosteutta läpäisemättömän materiaalin väliin. Hetken se tuntuu lämpimältä, sitten hikiseltä ja lopuksi kylmältä.

Hypotermiatilanteissa uhri kääritään avaruushuopaan, mutta siinäkin on kyseessä hätätilanne ja vain pieni osa lämmittävää vaikutusta on heijastuminen. Ilmaa läpäisemätön kerros estää haitallista tuulivaikutusta ja kääreen sekä kehon väliin jäävä ilma eristää hieman. Osa hypotermiapusseista on vain tuhtia muovia, eikä aluminisoituja lainkaan. Itse olen käyttänyt avaruushuopaa teltan sisällä makuualustan alla ja kääntänyt reunat vähän seinälle. Näin se suojaa pohjakangasta, mutta ehkä myös heijasteleekin, mutta tärkeintä on jättää yläosa auki, jotta kehosta haihtuva kosteus pääsee estotta haihtumaan ylöspäin.

Ulkomailta on meillekin rantautunut bivakkipussin käyttö. Se on siis vedenpitävä makuupussin muotoinen kangassäkki, jonka sisään kömmitään makuupusseineen päivineen. Jos ollaan sen kanssa suoraan sateessa, on hyöty kiistaton: makuupussi ei kastu ulkoa tulevasta vedestä. Lyhytaikaisessa käytössä se ehkä tuntuu eristävältäkin, kun lämpö ei karkaa, mutta pitkässä juoksussa se voi olla turmioksi. Kun kehosta haihtuva kosteus ei pääse pois, syrjäyttää se makuupussin täytteestä eristävän ilman ja silloin hiipii kylmyys pussiin.

Bivak-pussi suojaa ulkopuolelta tulevalta kosteudelta, mutta ei välttämättä hengitä riittävästi.

Olin muutama vuosi sitten seuraamassa brittien kurssitusta kylmissä olosuhteissa ja siellä tehtiin hätämajoitteita lumihankeen. Ne eristettiin hyvin maasta ja nukkujat kömpivät lähes poikkeuksetta pressukatoksen alle bivakeissaan. Vaikka lumimajan edessä pidettiin nuotiota, tuli aika monelle aamuyön tunteina kylmä ja he hiipivät perusleirin hirsitupiin lämmittelemään. Väitän, että ongelma ei ollut alustan eristys, vaan liian huono ilmanvaihto. Kosteus jäi säkkiin.

Luonnontuotteista rakentaa ruhtinaallisen pedin

Brittien saama ohjeistus makuupaikan eristämiseen oli nimittäin hyvä. Lumi kaivettiin pois, maahan asetettiin kosteudelta suojaava pressu. Sen päälle he asettelivat paksun kerroksen havuja ja sitten oman maakuualustansa. Jotkut hakivat vielä porontaljan lisäeristeeksi perusleiristä. Altapäin tuleva kylmyys ei varmasti yötä pilannut vaan joku muu.

Havuvuoteen tekeminen on vanha pohjoismainen tapa, mutta sänkyjä on tehty muuallakin. Kansat ympäri maailmaa ovat valmistaneet petejä, käyttämällä eristeenä luonnosta saatavia aineita. Oljet, lehtipuiden oksat, kanervat ja vastaavat oikein ladottuina ovat sitoneet ilmaa nukkujan alle eristeeksi. Esimerkiksi saamelaiset käyttivät kota-asumuksissaan koko lattian alalla paksua kasaa tunturikoivun oksia, mutta nukkujan alla lisäeristeenä porontaljaa. Vanhasta kirjallisuudesta löytyy ohjeita, miten heinistä kudotaan patja yksinkertaisilla kangaspuilla. Ja ennen maalaistaloissa oli patjapussit, jotka käytiin täyttämässä uusilla oljilla. Niissäkin kyse oli eristävästä kerroksesta, mutta toki myös pehmeästä alustasta nukkua.

Havuvuoteen ohje löytyy monista vanhoista kirjoista. Itse asiassa moni käsikirjan tekijä on kopioinut piirroskuvan jonkun toisen teoksesta, joten sänkykuvat ovat aika samantyylisiä kaikki. Perusajatuksena on tehdä puukehikko, jonka sisälle ladotaan paksu kerros kuusenhavuja. Havut asetellaan pyöreä puoli ylöspäin ja oksan paksumpi tyviosa työnnetään edellisen kerroksen alle. Näin pedistä tulee joustava, eikä oksat kalva selkää.

Vanhan retkeily- ja leirikirjallisuuden klassikkotuote – havuvuode.

Tyypillinen suomalainen laavun tai louteen makuusija rakennetaan asettamalla kynsipuu, eli paksumpi pyöreä puu, nukkujan ja tulen väliin. Kynnyspuun ja seinäkankaan väli asetellaan täyteen havuja, kuohkeaksi ja paksuksi kerrokseksi. Niiden päälle asetellaan puuvillakankainen maavaate. Se suojaa havujen pistoilta ja pitää ne paremmin paikallaan. Nukkuja asettuu porontaljan päälle. Talja ei saa olla parkittu matkamuistotalja, vaan mieluummin seinäkuivattu. Lapissa teurasporolta otettu talja on perinteisesti naulattu talon seinään, missä pohjoisen kuiva tuuli muokkaa sisäosasta jäykän ja vettä imemättömän. Nykyisin on saatavissa myös sisäpinnaltaan lakattuja tai muuten käsiteltyjä taljoja, sillä tavallinen nahka imee kosteutta ja talja menee pilalle hyvin nopeasti. Muidenkin eläinten taljat sopivat makuualustakäyttöön, mutta poroa pidetään yhtenä parhaista, koska sen karva on onttoa ja sitoo ilmaa. Tämän päivän perinneretkeilijöiden on syytä muistaa, että havujen ottamiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Louteessa talvikäyttöön tehty eristys maasta: havut, kangas ja porontalja.

Puupeti on puolivalmis ja ikävän kova

Internetin bushcraft- ja survivalpalstoilla näkee usein puupetejä. Ne on rakennettu katkomalla ranteen vahvuisia puita ja asettelemalla ne vierekkäin, joko pitkittäin tai poikittain. Voin vakuuttaa, että ne ovat epämukavia eivätkä eristä juuri lainkaan. Uskoisinkin tässä puusänkyvillityksessä piilevän pienen väärinkäsityksen. Riukusänkyjen ohjeita vanhoista tarinoista ja kirjallisuudesta kyllä löytyy, mutta jossain vaiheessa on ohjeista ja teksteistä unohtuneet pehmikkeet ja eristävä kerros pois. Puupeti kyllä tuo käyttäjänsä irti kosteasta maasta, mutta on puolivalmis ilman kattamista. Siinä voi käyttää täysin samoja aineita kun tässä aiemminkin on ollut esillä, havuja, heinää, taljoja tai ihan oikeaa makuualustaa.

Puupedin idea on vähän sama kun tunneliteltan absidin lumihankeen kaivetun kuopan tai sen, että lumikammin makuutilat ovat aina lattiatasoa korkeammalla. Kylmä ilma painu alaspäin ja lämmin ylös, joten pienikin korkeusero vaikuttaa nukkumismukavuuteen. Kun vielä muistetaan satsata eristävään kerrokseen, pääsee hyvän makuupussin ominaisuudet oikeuksiinsa. Pohjoismainen erämies nukkuu ulkona vuoden ympäriinsä, kunhan vain tietää mitä tekee. Se ei ole pelkästään varusteista kiinni, vaan tiedosta.

Katso ohjeet havuvuoteen valmistamisesta tästä videosta: