Retkinikkarin tarinat / Yleinen / Login louteelle uusi koti

Login louteelle uusi koti

with Ei kommentteja

Olen joitain kertoja yrittänyt laittaa tietoa retkeileville ihmisille ja yhteisöille, että KERÄÄN VANHOJA LOUTEITA, LAAVUJA JA MUITA AVOTULIMAJOITTEITA.

Nyt tärppäsi Tunturikerho Login loue kolmenkymmenen vuoden takaa on nyt kokoelmissani.

 Olen huhuillut louteiden perään tällä palstalla, facebookissa, Retki-lehdessä ja koittanut saada asiaanki kuuluville montaa muutakin kanavaa pitkin.

Muutaman yhteydenoton olen saanut, mutta aika pientä se on ollut. Olenkohan liian myöhään liikenteessä ja yhdistysten sekä kerhojen louteista tietävät ovat jo vaihtuneet nuorempiin. Avotulimajoitteet ovat saattaneet hautautua varastojen kätköihin, eikä niitä kukaan sieltä ole vuosiin esille kaivanut. Yksityishenkilöiden laavut, louteet ja erätoverit ovat aarteita, eikä niistä luovuta. Se minä kyllä ymmärrän.

Tätä taustaa vasten voitte varmasti ymmärtää, että olin todella iloisesti yllättynyt, kun marraskuun lopussa sain sähköpostia Tunturikerho Logista, Paul Pakariselta:

Hei

Peräänkuulutit tietoa louteista ja halustasi ottaa vastaan niitä. Tunturikerho Logilla (Turku) on mm. yksi kolmisenkymmentä vuotta vanha yhden hengen loue (siis aika pieni), mikä on joskus annettu kerhon lainatavaroihin, mutta vähempi sille on lainauksia tullut. Jos kiinnostaa niin sen voisin laittaa tulemaan. Sen historiasta ei ole sen enempää tietoa.

terv. Paul Pakarinen

Otin louteen mielelläni vastaan. Erittäin mielelläni. Kun se saapui perille, oli siellä louteen mukaan laitettu myös luovutuskirja:

Logi_luovutuskirja

Loue on nyt arkistoitu ja se pääsee esille ensi kesän Erämessuille

erämessut_pieni Riihimäelle. Sinne on tulossa louenäyttely ja muutakin ohjelmaa avotulimajoitteiden ympärille.

 

 

Sain Paulilta myös valokuvan kyseisestä louteesta. Saatteessa luki:

Tuossa kuvassa se taitaa olla Login järjestämissä susiaisissa Turun Heinänokassa v. 2003 (kuvan henkilöt Paavo Kramsu, Kalevi Kanerva ja Christer Forsberg). Jos joku tietäisi louteen alkuperäisen omistajan, niin kuvia voisi löytyä lisääkin, mutta kun ei tiedä. Taitaa tietäjät olla jo autuaammilla vaellusmailla. 

TN15462 - 06.10.2003 - TS/liimatainen - Juttu: Kärkkäinen - Paikka: Heinänokka Satava - Aihe: SCOOP! Tunturisudet kautta maan pesiytymässä Satavaan + LÄHTÖ 13.30 + Oma skuuppi

KIITOKSET TUNTURIKERHO LOGI !!

Perinnekeräys ei ole ohitse

Otan edelleen hyvin mielelläni tietoa ja valokuvia louteista ja kaikista muistakin vanhoista avotulimajoitteista.

Pyydänkin kaikkia, joita suomalaiset retkeilyperinteet vähänkin kiinnostavat, kurkistamaan omaan, partiolippukunnan, latuyhdistyksen, tunturikerhon, yms. varastoon ja katsomaan josko sinne olisi jäänyt joku vanha avotulimajoite. Huonokuntoisetkin huomioidaan.

Ihan uusiakin otan vastaan,  jos joku haluaa luopua. Oma kokoelmani on aika hyvä, mutta muutama malli ja merkki vielä puuttuu. Haluan vielä korostaa, että en niitä keräile omaan retkeilykäyttöön, vaan haluan tallentaa historiaa jälkipolville ja esittelykäyttöön. Mahdollisesti jonkinlaista julkaisuakin aiheen tiimoilta valmistellaan.

Tuossa vielä linkki keräyssivulle:

http://retkinikkari.fi/?p=579

”Minä olen mielelläni se louehistorian kerääjä ja tallentaja, siis jonkinlainen Louteiden Lönnrot.”

joppe2SMALL

Share