Aamu-TV:ssä
Huhtikuinen aamu alkoi aamu-TV:ssä.
Huhtikuinen aamu alkoi aamu-TV:ssä.
Bannock eli suomalaisittain pannuleipä on sellainen klassinen nuotiolla tehtävä leipomus. Alkujuonnossa piti mainita, että olin sen Ray Mearsilta joskus oppinut, mutta ei sitä saanut siihen istutettua luonnollisesti mitenkään. Kun Ray on tehnyt BBC:lle paljon ohjelmia, otettiin meilläkin käyttöön heidän suosimansa kamerakulman … Lue lisää
Retkinikkari oli lauantaina retkellä, missä yli 30 reipasta 10-16 -vuotiasta retkeilijää kokeili tulen tekemistä tulipuikolla.
Kevät hellii taas. Vaikka yöt etelässäkin on vielä pakkasella, paistaa päivisin aurinko miellyttävästi.
Maaliskuun 26. päivä 2014 avattiin Retkinikkarin facebook sivu yleisölle. Saimme kovan startin, kun tykkäyksiä tuli solkenaan.
Linkitimme juuri Areenasta sen risukeittimen tekemisestä kertovan videon. Miksi taas, joku ehkä ihmettelee, siitähän on tohistu jo monessa paikassa.
Retkeilyvälineliike järjesti ulos ruuanalaittoshown. Retkinikkari oli paikalla näyttämässä keittimiä ja miten niillä erilaiset herkut syntyvät.
Keväällä Retki-lehdessä julkaistiin Retkinikkarin tekemisestä kirjoitettu artikkeli. Siinä kurkistetaan kameran taakse ja luodaan silmäys myös koko koneistoon, mikä muutaman minuutin videoklipin tekemiseen vaaditaan.