Kevät hellii taas. Vaikka yöt etelässäkin on vielä pakkasella, paistaa päivisin aurinko miellyttävästi.
Näitä mukavia kevätpäiviä kehutaan usein hyviksi retkeilykeleiksi.
Mietiskelin, että ehkäpä niin, vaikka ei pelkkä keli tee retkestä hyvää.
Mutta mikä sitten on retki? Sitä pohdin Retkipäivän blogissa viime vuoden lopussa. Aihe on taas ajankohtainen, kun seuraava Retkipäiväkin on kohta taas ovella.
Retki on olotila
Kun muutama viikko sitten mainostin tutuilleni Retkipäivää, kysyi yksi porukan pohdiskelija: mikä on retki?
– No, retki on retki, vastasin, se on sitä kun ollaan retkellä.
Hän jatkoi tivaamista, mikä tarkalleen ottaen on retki, milloin ollaan retkellä, missä voi olla retkipaikka, jne.
Niin, eihän se sitten ollutkaan niin yksinkertaista. Meillä kaikilla on varmaan oma käsityksensä retkestä. Ilmeni, että keskustelukumppanillani se oli sittenkin ehkä hieman erilainen kuin minulla. Täytyikin miettiä tarkemmin, mikä minusta on retki?
Nuorena partiossa mentiin retkelle. Päivä, kaksi tai kolme, voitiin olla retkellä, mutta sen jälkeen se oli leiri, jos oltiin paikallaan tai vaellus, jos liikuttiin. Yksinkertaista terminologiaa.
Luokkaretki, telttaretki, patikkaretki, marjaretki, sieniretki, melontaretki, pyöräretki, opintoretki tai vaikka autoretki, niissä on kaikissa etuliite ja retki. Se yhdistää ne johon tekemiseen ja siten myös paikkaan.
Uutta sanastoa on varmasti lähiretki. Käytän sitä itsekin aika paljon, vaikka se toisaalta on vähän keinotekoinen nimitys.
Aikoinaan kun lasten reviiri oli nykyistä laajempi, kuljettiin kaupungin metsissä, rakenneltiin majoja, vesihyrriä, kiipeiltiin puissa, syötiin eväitä, ja mitä kaikkea silloin tehtiinkään. Se oli lähiretkeilyä, nykymittapuun mukaan, mutta silloin vain mentiin ulos.
Käsikirjasta se selviää
Löysin juuri divarista erinomaisen vanhan kirjan: Retkeilyn opas. Se on Suomen Opintoretkeilykerhojen Liitto ry:n julkaisema opus vuodelta 1937.
Kirja puhuu intomielisesti retkeilystä harrastuksena, muun muassa näin: ”Puhdas retkeilyharrastus on siis aatteellisesti katsottuna kaikin puolin kannatusta ja myötämielisyyttä ansaitseva; se on inhimillisesti oikeata ja jaloa.”
Opas tutustuttaa retkeilyyn sekä kertoo miten ja missä sitä voi harrastaa. ”Meille suomalaisille on oma maamme ihanteellinen retkeilymaa. Molemmat päävuodenaikamme, valoisa, suloinen suvemme ja raikas talvemme houkuttelevine lumikenttineen sopivat erinomaisesti tähän tarkoitukseen.”
On mielenkiintoista huomata miten oikeassa kirjoittajat ovat tuohon aikaan olleet. Kun paatos jätetään pois, on sanoma edelleen käypäistä. Nuoria kannustettiin retkeilemään ja vanhemmillekin yritettiin todistaa, että kun vähät vapaa-ajat käyttää retkeilyharrastukseen, on se hyvin terveyttä edistävää toimintaa.
Retkeilyn opas on niin hauska ja mielenkiintoinen kirja, että voisin sitä referoida mielin määrin, mutta jätetään herkkupaloja toiseenkin kertaan.
Lainataan kuitenkin pohdintojen tueksi vielä paloja kappaleesta Retkeilymuodot ja niiden harrastaminen: ”Retken tarkoitusta silmälläpitäen saamme seuraavat viisi ryhmää, nim.
1. Virkistysretki
2. Opintoretki
3. Suunnistautumisretki
4. Viikonloppuretki
5. Leiriretki
Virkistysretken – ei suinkaan ole välttämätöntä retkeillä pitkin teitä tai polkuja – tarkoituksena on saada virkistystä, vaikkakin tällöin opitaan, jos ei muuta niin ainakin varuste yms. retkeilyteknillisiä kokemuksia.”
Vaikka kirjassa ei tarkasti vastattukaan, mikä retki on, kannattaa takertua tuohon virkistymiseen. Jos retki palvelee tässä tekijäänsä, on kai turha lokeroida tai kahlehtia retkeä likaa.
Kaverini kysyi, voiko retki olla kauppakeskuksessa tai pihalla?
– No ei ehkä kauppakeskuksessa, enkä tiedä pihastakaan, vastasin.
Muistin samassa, hänen järjestäneen kotipihallaan kesällä sukulaislapsille tapahtuman missä kokkailtiin ja vietettiin yö teltassa. Kyllä, se oli varmasti heille retki.
Ehkä retki onkin enemmän olotila.
Voidaan käydä Korkeasaaressa, mutta mennään retkelle Suomenlinnaan. Käydään ulkoiluttamassa lähimetsässä koiraa, mutta voidaan olla samassa paikassa koiran kanssa retkellä.
Kyllä, näin sen täytyy olla, retki on retki, kun siltä tuntuu.
Mutta, jotta ei totuus ja vanhat perinteet unohtuisi, lainataan kuvaan pätkä Poikien Maastopuuhia –kirjasta vuodelta 1942.